Tutkimusnäyttö

Miksi kalastelu­simulaatiot eivät toimi?

Kahden vuosikymmenen ajan työntekijöille on lähetelty ennalta ilmoittamatta kalastelusimulaatio­testejä sähköpostiin, ja klikkaajia ohjattu koulutussivuille. Ajatuksena on ollut, että virheestä kiinni jääminen johtaisi käyttäytymisen muutokseen. Tätä on nyt testattu laajasti vertaisarvioiduissa tutkimuksissa, mutta tieteellinen näyttö kalastelusimulaatioiden toimivuudesta on jäänyt heikoksi. 

CyberCoachin kalasteluhaasteiden suoritusmerkit
01
Kyse on tarkkaavai­suudesta

Kalasteluun lankeamisessa on kyse tarkkaavai­suudesta, ei tiedonpuutteesta

4 554
työntekijää tutkimuksessa
3
kampanjaa kuudessa viikossa
0
lisähyötyä pakollisesta lisä­koulutuksesta

Lain, Jost, Matetic, Kostiainen ja Capkun (ETH Zürich, ACM CCS 2024) tutkivat, mitkä kalastelu­simulaation yhteydessä annettavan koulutuksen osat todella parantavat tuloksia. Hyöty syntyy lähes kokonaan toistuvien simulaatioiden muistuttavasta vaikutuksesta, ei itse simulaatiosta tai koulutussivun tietosisällöstä: useimmat osallistujat eivät lukeneet koulutus­materiaalia, mutta heidän tuloksensa paranivat silti koulutussivun näkemisen jälkeen. Pelkkä seurauksista varoittava sähköposti toimi yhtä hyvin kuin koko simulaatio.

Kun työntekijöiltä kysyttiin, miksi he lankesivat simulaatioihin, he mainitsivat sähköpostien määrän ja kiireen. Toistuvasti simulaatioihin langenneille määrätty pakollinen koulutus ei tuonut lisähyötyä. Tutkijat pohtivat, pitäisikö simulaatiot korvata ennakkoon ilmoitetuilla muistutuksilla, jotka kannustavat samaan tarkkaavaisuuteen ilman harhauttamista tai liiallisen itsevarmuuden riskiä.

”En vain kiinnittänyt asiaan huomiota enkä selannut alemmas.”Tutkimukseen osallistunut [P26] (suomennos)
02
Virhe ei opeta

Klikkauksen jälkeen annettava koulutus voi pahentaa tilannetta

14 733
osallistujaa 15 kuukauden aikana
43 %
koki koulutussivun lisäävän turvallisuuden tunnetta
40 %
koki organisaation pitävän heidät turvassa

Suuressa organisaatiossa tehdyssä pitkittäis­tutkimuksessa Lain ym. (ETH Zürich, IEEE Security & Privacy 2022) havaitsivat, että simuloidun kalasteluviestin linkkiä klikanneet ja sen jälkeen koulutussivulle ohjatut työntekijät klikkasivat myöhemmin kalasteluviestien linkkejä useammin kuin ne, joille koulutussivua ei näytetty. Kyselyvastaukset selittävät ilmiötä: sivu tulkittiin merkiksi siitä, että organisaation turvatoimiin voi luottaa eikä vaaraa klikkaamisesta ole. 

”Kalastelu­simulaatioihin liitetty koulutus ei nykyisessä, alalla yleisesti käytetyssä muodossaan ole tehokasta. Sillä voi itse asiassa olla haitallisia sivuvaikutuksia.”Lain, Jost, Matetic, Kostiainen & Capkun, 2022 (suomennos)
03
Mittareita voi manipuloida

Laskeva klikkaus­prosentti ei tarkoita, että koulutus toimii

12 511
työntekijää tutkimuksessa
7 %
helposti tunnistettavien viestien klikkaus­prosentti
15 %
vaikeasti tunnistettavien viestien klikkaus­prosentti

Rozema ja Davis (Purduen yliopisto, ACM Web Conference 2026) havaitsivat, ettei kalastelusimulaatiokoulutus parantanut kalastelun tunnistamista merkittävästi. Sen sijaan viestin tunnistamisen vaikeus ennusti vahvasti klikkaus­prosenttia (click rate). Mittari kertoo siis lähinnä siitä, kuinka laadukas simuloitu viesti oli. 

Klikkaus­prosentit laskevat ajan myötä myös siksi, että työntekijät oppivat tunnistamaan tutun palveluntarjoajan simulaatiopohjia. Tällaisten toistuvien kaavojen tunnistaminen ei suojaa oikeilta hyökkääjiltä, jotka eivät noudata samoja kaavoja. Lisäksi palveluntarjoajalla on kaupallinen kannustin näyttää paranevia lukuja, vaikka syynä olisikin vain alustan tutuksi tuleminen.

04
Psykologinen turvallisuus on tärkeää

Yllätyspaloharjoitukset ovat historiaa. Miksi kalastelutestit tehdään yhä yllätyksenä?

Vuonna 2024 julkaistussa Google Security Blog -kirjoituksessa Googlen tietoturvatiimi kertoi, miksi Google ei järjestä henkilöstölleen yllätyksenä tulevia kalastelutestejä.

Työntekijät kokevat tulleensa huijatuiksi
Työntekijöiden ja tieto­turva­tiimien välinen luottamus kärsii
Ei näyttöä onnistuneiden kalastelu­hyökkäysten vähenemisestä
Google Security Blog, 2024

Weidhaas, von Preuschen ja Distler tarkastelivat Aalto-yliopistossa vuonna 2026 tehdyssä tutkimuksessa 41 työntekijän toimintaa ja havaitsivat kiinnostavan ilmiön: useat työntekijät epäilivät aiheellisesti viestiä kalasteluksi mutta klikkasivat silti sen linkkiä. He pelkäsivät, että väärä hälytys antaisi heistä huonon kuvan työpaikalla. Havainto viittaa siihen, että kalastelu­simulaatiot voivat heikentää psykologista turvallisuutta ja että työntekijät voivat olla entistä alttiimpia kalastelu­hyökkäyksille organisaatioissa, joissa psykologinen turvallisuus on heikko. Psykologinen turvallisuus ei ole vain pehmeä HR käsite. Googlen sisäisessä Project Aristotle -tutkimuksessa se osoittautui tiimin suorituskyvyn vahvimmaksi yksittäiseksi ennustajaksi — tärkeämmäksi kuin yksilöiden lahjakkuus tai käytettävissä olevat resurssit.

05
Tekoäly pahentaa tilannetta entisestään

Simulaatioiden teho heikkenee samalla kun kustannukset kasvavat

Tekoälyllä personalisoitu kalastelu murentaa koko perinteisen kalastelusimulaatiomallin pohjan. Simulaatioviestit rakentuvat havaittavien varoitusmerkkien varaan, joita työntekijöitä opetetaan tunnistamaan: kirjoitusvirheet, epäilyttävät verkko-osoitteet, ristiriitaiset lähettäjä­tiedot ja poikkeava muotoilu.

Kirjoitusvirheet
Epäilyttävät verkko-osoitteet
Ristiriitaiset lähettäjä­tiedot
Poikkeava muotoilu

Tekoälyllä tehdyistä hyökkäysviesteistä nämä merkit puuttuvat yhä useammin. Viestit voivat tulla uskottavalla hetkellä, olla kielellisesti virheettömiä ja näyttää täsmälleen aidoilta. Jos ratkaisuna on, että työntekijän on joka kerta keskeytettävä työnsä ja tarkistettava asia kollegalta, simulaatioiden kustannukset moninkertaistuvat. Sähköpostiviestien harjoittelu ei myöskään enää riitä. 

 
Piilokustannukset

Piilokustannukset eivät näy klikkausprosentissa

Tehottomuuden lisäksi tutkimuksissa nousee esiin kaksi kalastelusimulaatioiden toistuvaa haittavaikutusta.

01

Väärä turvallisuudentunne

Merkittävä osa työntekijöistä näkee koulutussivun oppimateriaalin sijaan todisteena siitä, että organisaation järjestelmät torjuvat todellisia uhkia.

Tavoite
↑
Valppaus sähköpostin käsittelyssä
Havaittu vaikutus
↑
Luottamus sähköpostin turvallisuuteen
Uudenlainen väärä turvallisuudentunne syntyy siitä, että itse harjoituksen tarkoitus ymmärretään väärin.
Lain ym., 2022 ja 2024
02

Luottamuksen rapautuminen

Kalastelusimulaatioiden kustannus ei jää pelkkään lisenssihintaan.

Henkilöstön luottamus Ei budjetoitu
Organisaatio­kulttuuri Ei budjetoitu
Resurssien kohden­taminen Ei budjetoitu
Toteutuksen suorat kustannukset Laskulla
Suorien toteutuskustannusten lisäksi tutkimuksessa havaittiin merkittäviä piilokustannuksia.
Brünken, Buckmann, Hielscher & Sasse – USENIX Security, 2023
 
Mikä todella toimii

Kolme tutkimusnäytön tukemaa periaatetta CyberCoachissa

Tutkimustulokset osoittavat johdonmukaisesti, millaiset keinot toimivat kalastelusimulaatioita paremmin.

01

Jatkuva oppiminen

Tietoa välittävä koulutussisältö
↓
Säännöllinen käytännön harjoittelu samoissa kanavissa kuin todelliset uhat

Jatkuva harjoittelu tuottaa parempia tuloksia, kuin koulutukset silloin tällöin. 

Lain ym., 2024
02

Psykologisesti turvallinen harjoittelu ennustaa pysyvämpää käyttäytymisen muutosta

Omalla nimellä, tulokset esihenkilön nähtävillä, virheistä lisäkoulutusta
↓
Nimettömästi, ilman yleisöä tai seuraamuksia

Usko omaan kykyyn toimia tietyllä tavalla on yksi vahvimmista toimintatavan pysyvyyttä ennustavista tekijöistä. Kiinnijäämisen pelko vaikeuttaa rehellistä osallistumista.

Bandura – minäpystyvyys (self-efficacy)
03

Läpinäkyvä ja reilu monikanavainen harjoittelu

Sähköposti – simuloitu
Tekstiviestit
Teams
LinkedIn
QR-koodit
Puhelut

Simulaatioiden ulottaminen kaikkiin tämän päivän hyökkäyskanaviin tarkoittaisi työntekijöiden koko työarjen valvontaa. CyberCoachissa työntekijät harjoittelevat monikanavaisten hyökkäystaktiikoiden tunnistamista yhdessä turvallisessa ja motivoivassa ympäristössä.

Simulaatio kattaa vain yhden monista kanavista
 
CyberCoachin lähestymistapa

Keskustelu monivalintojen sijaan

CyberCoach perustuu dialogiseen pedagogiikkaan: ymmärrys rakentuu pohtimalla ja perustelemalla, ei vain klikkaamalla.

Vaihe 01

Todenmukainen harjoitustilanne

Harjoitus tehdään tutussa työkalussa – Teamsissa, Slackissa tai selaimessa.

Vaihe 02

Vastaus omin sanoin

Oppija sanoittaa ajattelunsa sen sijaan, että vain klikkailisi (arvailisi) monivalintoja läpi.

Vaihe 03

Välitön, henkilökohtainen palaute

Palaute liittyy juuri käsiteltyyn tilanteeseen, joka on vielä tuoreessa muistissa.

Vaihe 04

Hyödyllistä analytiikkaa ja raportointia

Hyväksytyt suoritukset tallennetaan, jotta voit osoittaa vaatimusten täyttymisen – itse vastauksia ei tallenneta koskaan. Tunnistettavaksi henkilötiedoksi riittää Slackin tai Microsoftin pseudonyymi UUID-tunniste.

Oletuksena anonyymia oppimista – vastaukset eivät koskaan näy esihenkilöille
Muistutukset samoissa kanavissa kuin todelliset uhat, eivät erillisessä oppimisjärjestelmässä
Virheistä voi oppia turvallisesti, sillä ne näkyvät vain käyttäjälle itselleen

Pysy kartalla uusimmista tietoturvatietoisuutta koskevista oivalluksista


Pysy ajan tasalla: Saat uusimmat näkemykset ja päivitykset tietoturvatrendeistä, uhkista ja parhaista käytännöistä suoraan sähköpostiisi.

Erikoistarjoukset: Pääsy CyberCoach-alennuksiin ja ennakkotarjouksiin.